Slotin esittely
Koi Princess Slot on jälleen yksi lisäys markkinajohtaja Net Entertainmentin slottirepertuaariin. Teemana tässä kolikkopelissä on nimestäkin jo aistittavissa, Aasian ja Japanin kulttuuri ja innoitusta on selkeästi haettu animesta ja esimerkiksi studio Ghiblin elokuvista, kuten Prinsessa Mononoke. Runsaat bonustoiminnot ja ilmaiset pyöräytykset houkuttelevat pelaamaan vielä yhden kierroksen lisää, näyttävän ulkoasun ohella.
Kelojen asettelultaan tämä slotti ei eroa muista perussloteista. Viisi kelaa kolmella rullalla on nähty, joten kasinoilla paljon aikaa viettävä pääsee parilla pyöräytyksellä pelin ytimeen. 20 voittolinjaa on sopiva määrä ja läheltä piti -voittoja pystyy näin seuraamaan helposti. Tarkat voittoyhdistelmät löytyvät kuitenkin tarvittaessa slotin info-sivuilta.
Peruspelin ohella Koi Princess Slotista löytyy usea erikoistoiminto, joista jännin on Bonus Bet. Tämän toiminnon valinta nostaa panosta, mutta samalla satunnaisten bonusten todennäköisyys kasvaa. Onkin pitkälti pelaajan pelikassasta kiinni, haluaako ylimääräisen panoksen uhrata epävarmaan tuottoon.
Studio Ghibli
Arvostetun ohjaajan, Hayao Miyazakin ja hänen kollegansa Isao Takahatan, vuonna 1995 perustettu elokuvastudio on noussut sittemmin kulttistatukseen. Japanilaistyylisiä animaatioita tuottava yhtiö perinteisesti teki vain yhden elokuvan kerrallaan, jotta suurilta riskeiltä vältyttäisiin. Toimintatapa ajoi sen alussa melkein konkurssiin. Sittemmin yhtiöstä on kasvanut yksi alansa menestyneimpiä Japanissa, jossa se pitää päämajaa Tokiossa. Ohessa on listattu studion menestyneimpiä ja suosituimpia elokuvia.
Naapurini Totoro (1988)
Fantasia-teemainen anime-elokuva on studio Ghiblin ehkä tunnetuin työ, jonka päähahmo Totoro-kuningas nähdään edelleen muun muassa elokuvafestivaaleilla ja fanitapahtumissa – ihmisten pukeutuessa tunnistettavan ja ylisöpön Totoron asuun. Päähahmo on nykyään myös studion virallinen maskotti. Elokuva sijoittuu vuoden 1958 Japaniin, jossa yliopistoprofessori ja hänen kaksi tytärtään muuttavat vanhaan taloon, jossa asuu henkiolentoja, jotka vievät tyttäret jännittävään seikkailuun.
Prinsessa Mononoke (1997)
Mononoke tarkoittaa petojen ja henkien valtaamaa. Se sijoittuu historialliselle Muromachi-kaudelle 1300- ja 1500-luvun välille. Päähenkilö on nuorimies Ashitaka, joka joutuu suojelemaan kotikyläänsä, sinne hyökkääviä demoneita vastaan. Hänen ylleen lankeaa taistelussa kirous, jonka antaa yli-inhimilliset voimat, mutta samalla johtaa varmaan kuolemaan. Tarinaa kuljettaa Ashitakan pyrkimys löytää kiroukseensa parannuskeino, ja apua antavat muun muassa metsän henget.
Visuaalinen ilme, musiikki ja tekninen toteutus
Tämä slotti on yksi NetEntin suosituimpia, eikä syyttä, sillä se on tehty kaikin puolin laadukkaasti ja yksityiskohdat on hiottu, japanilaisittain ominaiseen, perfektionistiseen tyyliin. Rauhallinen aasialainen musiikki hivelee korvia taustalla, ja sen jättää mieluusti päälle. Rullien vasemmassa laidassa punaiseen mekkoon pukeutunut nuori, animetyylin tyttö keikistelee ujosti, reagoiden rullien pyöräytyksiin ja voittoihin iloisesti.
Ääniefektit eivät ole tylsiä, sadoissa sloteissa kuultuja kasinokilkutuksia, vaan ne täydentävät lumoavaa musiikkia – tuoden mieleen vaikkapa Akira Kurosawan ja muiden legendojen historialliset elokuvat sekä niiden pelkistetyt ja mieleenpainuvat soundtrackit.
Nykyään ihmiset pelaavat lähes missä vain, mistä löytyy toimiva nettiyhteys. Samalla kasinot ovat hiljalleen optimoineet sivustojaan sekä pelivalikoimaa mobiilialustoille. Koi Princess Slot jatkaa tätä trendiä. Siitä on tehty myös mobiiliversio, jossa on yksinkertaistettu käyttöliittymä, mutta muuten täysin samat toiminnot, kuten automaattipeli. Peliä voi pelata Windows, Android tai iOS -pohjaisissa mobiililaitteissa, tavallisen verkkoselaimen lisäksi.
Bonuspelit ja erikoistoiminnot
Koi Princess Slotista löytyy peräti neljä eri bonusta, jotka aktivoituvat satunnaisesti. Alla nämä toiminnot on esitelty tarkemmin.
Random Wilds
Tämä satunnaisesti aktivoituva toiminto antaa yhden ylimääräisen pyöräytyksen onnekkaalle pelaajalle. Maustaen sitä Wild-symboleilla, joita ilmestyy neljästä yhdeksään keloille satunnaisiin paikkoihin.
Wild Reels -satunnaistoiminto
Yksi ilmainen pyöräytys Random Wilds -toiminnon tapaan. Erotuksena “villit kelat” muuttavat nimensä mukaisesti, kahdesta viiteen kelaa kokonaan Wild -symboleiksi.
5-Hit
Kun 5-Hit osuu, varma voitto on taattu yhdellä ilmaiskierroksella höystettynä. Yksi symboli ja voittolinja keloilta valitaan satunnaisesti ja se täyttyy viiden ketjuksi, antaen isoja voittoja.
Bonuspeli
Myös yhden ilmaisen pyöräytyksen antava palkinto, jossa on peräti kolme eri bonusta. Näistä tosin vain yksi aktivoituu kerrallaan. Bonuspeliin pääsee, kun rullille putoaa kolme Bonus-symbolia. Mikä parasta, jos vain kaksi symbolia napsuu eteen ja kolmas pilkottaa kutkuttavasti aivan rullien laidalla, Random Nudge, voi tökätä kolmannen bonusmerkin keloille, näin aktivoiden toiminnon. Alla ovat tarkemmat tiedot näistä kolmesta erikoisbonuksesta
1. Bonuspeli – Sure Win Free Spins
Voitat 10 ilmaista pyöräytystä, joissa ensimmäisen kierroksen jälkeen voittosumma ei voi pudota sen alle, jos uusia voittoja tulee. Lisäksi ensimmäisen viiden kierroksen aikana satunnainen Wild -merkki ilmestyy keloille 1, 2 tai 3.
2. Bonuspeli – Wild Reels Free Spins
10 ilmaista kierrosta, joiden aikana yhdestä viiteen Wild -symbolia ilmestyy kukin eri rullalle. Näiden paikka vaihtuu joka pyöräytyksellä. Viisi symbolia takaa mahtavat voitot.
3. Bonuspeli – Coin Win – voita kolikoita
Pelaaja voittaa suoraan käteispalkinnon, joka sen jälkeen kerrotaan satunnaisella kertoimella – voittosumma on 15-30 kertaa alkuperäinen panos.
4. Bonuspeli – Bonus Wheel – käteispalkintoja ja ilmaiskierroksia
Neljäs ja viimeinen bonuspeli palkitsee myös puhtaalla käteisellä heti alkuun. Sen lisäksi kaksi aiemmin mainittua toimintaa aktivoituvat – Wild Reels Free Spins ja Sure Win Free Spins. Itse bonuspyörässä heitetään noppaa ja kuljetaan eteenpäin keräten rahapalkintoja. Nuolet vievät syvemmälle pyörässä, jossa on kolme tasoa (hieman Mega Millionaires -slotin tyyliin). Mitä syvemmälle noppaonni vie, sitä suuremmat potit.
Koi Princess Slot: Yhteenveto
Koi Princess Slot eroaa selkeästi muista Net Entertainmentin sloteista, joissa on usein moderni teema, lisenssiin perustuva tarina tai kieli poskessa överiksi vedetty tunnelma. Tässä slotissa on tätä vastoin tyylikyyttä ja tunnelmaa, jota harvasta muusta slotista löytyy. Musiikki kuljettaa heti historiallisiin Japanilaismaisemiin, ja useat eri erikoistoiminnot ja bonuspelit pitävät taatusti otteessaan.
Toimintoja on ehkä vähän liikaakin, jos jotain miinusta välttämättä pitää hakea. Pelisessiot voivat venyä pitkiksi, kun pelaaja haluaa poimia viimeisenkin bonuksen. Palautusprosentti on kohtuullisen hyvä – 96%. NetEntillä on toki tätä voitokkaampia slotteja, mutta tämä on kuitenkin keskitasoa parempi. Suurimmat voitot tulevat joka tapauksessa bonuspeleistä. Peruspelissä voi olla välillä kuivia jaksoja, joten pelikassan tulisi olla tavallista suurempi tätä pelatessa.
Kokonaisuutena Koi Princess on markkinajohtaja Net Entertainmentin yksi maineikkaimpia ja pelatuimpia pelejä, riippuen nettikasinosta. Eikä syyttä, sillä se on tuotettu kuin videopeli tai taideteos. Tämä on ehkä esteettisin slotti mitä markkinoilta löytyy tuhansien joukosta ja jokaisen kasinopelurin, joka arvostaa kauneutta, tyylikyyttä ja historiallisia havinoita, tulisi kokeilla tätä peliä ainakin kerran.
Hyvää
- Peräti neljä eri bonuspeliä ja muita erikoistoimintoja
- Bonuspelien palkinnot runsaita ja niitä metsästää mielellään
- Tunnelma huippuluokkaa
Huonoa
- Peruspelissä voittoja tulee tipoittain
- Pelikassan pitää olla tavallista suurempi, suuren varianssin myötä
Kenelle
Kaikille laadukkaiden slottien ystäville. Jos orientaali-teema innostaa ja esimerkiksi studio Ghiblin elokuvatuotanto on tuttua, Koi Princess ei taatusti petä. Vaikkei japanilainen kulttuuri innostaisikaan, useat bonuspelit ja toiminnot pitävät otteessaan.
Tarkat tiedot
Teema: Aasia, Japani, historia
Valmistaja: Net Entertainment
Julkaistu: 2015
Keloja: 5
Voittolinjoja: 20
Panos per voittolinja: 0,01 € – 10€
Minimipanos: 0,20 €
Maksimipanos: 200 €
Maksimivoitto: 5000 kolikkoa
Kasvava Jackpot: Ei
Toiminnot: Wilds, Free Spins, Kertoimet, Neljä Bonuspeliä
Palautusprosentti: 96%